Kaikki hyvin, elämä hymyilee.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kohta sataa, taivas repeilee.

Unelmat hukkuu, mieli tyhjenee.

Luopuu ihminen uskosta onneen.

 

Vielä kerran toivo pilkahtaa,

ei uskalla siihen luottaa.

Vielä joskus, toivoo ihminen,

voin luottaa ehkä onneen.

 

En uskalla enää rakastaa,

enkä liioin mitään toivoa.

En tahdo enää pelätä,

mutta toivo on jo mennyttä.

 

Haluaisin joskus unohtaa,

tahtoisin onneen luottaa,

mutten usko että milloinkaan

enää saisin iloa hehkumaan.

 

Kerran yöllä unta näin,

ei pelko katsellut peilistäin,

vain rakkautta ja iloa,

onnen hehku kasvoilla.

 

Se uni oli unelmaa,

sisimmän toivon tuottamaa,

rakkauden ilon kaipuusta,

myös onnesta ja kivusta.

 

Ehkä joskus vielä voisin olla

nukkumassa kuutamolla.

Kanssasi ois hyvä olla,

jos uskallan vain elää.